tiistai 10. lokakuuta 2023

Titanic elokuva



Titanic elokuva julkaistiin vuonna 1997. 

Päähenkilöitä Jack Dawson ja Rose Dewitt Bukater, joita näyttelevät Kate Winslet ja Leonardo di Caprio. 

 

Jack ja hänen kaverinsa voitti siis liput Titanicin neitsyysmatkalle pelaamalla korttia. Jack on aika köyhä taiteilija nuori. Titanic siis upposi Atlantin pohjaan törmäessään isoon jäävuoreen. Titanicin uppoamisvuonna oli sääntö että pelastus veneeseen sai mennä ihan ensimmäisenä naiset ja lapset. Vähävaraiset matkustajat yöpyivät toisiksi alimmaisessa kerroksessa. Ihan alimmassa kerroksessa jotkut miehet tekivät Titanicin liikkumista varten töitä esimerkiksi heittivät hiiltä semmoisiin ns. uuneihin että vauhti kovenee. Alimman kerroksen köyhät matkustajat kuolivat tietenkin ekana sillä vesi tulee alhaalta ylös. Rikkaat olivat ylimmässä kerroksessa. Rose oli rikas nainen. Jack tykkäsi Rosesta. Rose selvisi pelastusveneeseen vaikka menikin Jackin mukana mereen. Siellä Rose löysi miehen kaulasta pillin jolla puhalsi merkiksi että tarvitsee apua. Ja että hän on elossa. Rose ja Jack kelluivat oven päällä hetken sillä vähän ajan päästä Jackilla alkoi hypotermia. Rose selvisi pelastaja laivaan asti pelastus laivassa Rose löysi taskusta timantti korun. 


Tekijä: Okko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti