keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Martin koulun oppilaskunta

Oppilaskunnassa on 4-6 luokkalaisia. 
Jokaisesta 4lk päätetään kaksi oppilasta, jotka pääsevät mukaan äänestykseen. 
Kaksi eniten ääniä saanutta pääsee oppilaskuntaan. 
Tänä vuonna kaksi innokasta nelosluokkalaista pääsivät oppilaskuntaan. 
Oppilaskunta järjestää mm. Talentin ja pääsiäismunien etsintää. 
Talentissa kilpaillaan eri ohjelmanumeroilla toisia vastaan. Oppilaskunnan jäsenet tuomaroivat esitykset ja antavat pisteet 1-10. Kolme eniten pisteitä saanutta esitystä palkitaan esimerkiksi karkkipussilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti